Ronkaalan ikkunasta

Artisokkaa joka muodossa.   Ruokalistasta jo huomaa, että ravintola sijaitsee Rooman vanhassa juutalaiskorttelissa Ghettossa.   Latva-artisokka on yksi Rooman perinneruoista, jota saa tänäänkin säilöttynä, keitettynä, paistettuna, tonnikalan kanssa muhennoksena ja lukuisilla muilla tavoilla tarjottuna sekä tietenkin alla Giuda eli juutalaiseen tapaan öljyssä friteerattuna, rapeana ja maukkaana.   Pöytäseurani, pohjoisen tehokkaasta Milanosta kotoisin oleva isä Andrea Ciucci, vertailee värikkäin sanakääntein Rooman metroa johonkin, mitä hän on kokenut Afrikassa.   Emme ole kuitenkaan tulleet puhumaan Lagosin ja Rooman liikennelaitoksien yhtäläisyyksistä, vaan muistelemaan isä Andrean muutaman viikon takaista matkaa Ouluun Jaetut eväät –jumalanpalveluspäiville.   Aloittaessaan työnsä Roomassa hän oli tavannut näillä Ghetton kulmilla aivan tavallisia italialaisia koululaisia, joiden hän oli kuullut laulavan jiddi š inkielistä laulua.   Oli ollut aivan perustavanlaatuinen oivallus ymmärtää

Kotimatkalla.  Nousen matkalaukkuineni bussiin Largo Argentinalta juuri niiltä kulmilta, missä Caesar murhattiin kesken senaatin istunnon maaliskuun iduksena vuonna 44 eKr.  Bussi kiertää Piazza Venezian, keskustan liikenteen solmukohdan, missä tuhannet ja taas tuhannet turistit ja pyhiinvaeltajat väistelevät ohikiitäviä busseja, takseja sekä toisiaan ja ottavat loputtomasti selfieitä taustanaan Vittoriale, mahtipontinen Italian yhdistymisen muistomerkki.  Leveä Mussolinin paraatikatu Via dei Fori Imperiali on nyt kavennettu, sillä sen toisessa päässä Colosseumin luona rakennetaan Rooman kolmatta metrolinjaa, jonka toivotaan joskus tulevaisuudessa avaavan taas kaupungin kaoottisen liikenteen suonet.  Projekti on kestänyt jo ikuisuuden, mutta Ikuisella kaupungillahan on aikaa!  Itse Keisarillisten foorumeiden katu on osa vähemmän kunniakasta kaupungin historiaa, sillä fasistit rakensivat sen aivan antiikin Rooman sydämeen, tuhansia vuosia vanhojen raunioiden ylitse.  Mutta tarvitsihan u

Istun saarnastuolissa ja naputtelen läppäriä otsalampun valossa.   Kirkko on hiljentynyt tammikuiseen hämärään, johon tuovat valoa ainoastaan ulkona olevat valonheittimet.   En istu täällä kuitenkaan hakemassa inspiraatiota sunnuntaiseen saarnavuorooni, vaan kuuntelen lattialta kuuluvaa hiljaista hengitystä.   Vietämme muutaman aikuisen ja lapsen kanssa yötä omassa kotikirkossamme.   Itse löysin nukkumapaikan saarnastuolin lattialta. Kaikki sai alkunsa kirkkoseikkailukerhon lasten ajatuksista: emmekö voisi nukkua yötä kirkossa? Kun aikuiset kuulivat ideasta, he innostuivat myös.   Niinpä järjestimme aikuisille ja lapsille yhteisen kirkkoseikkailun, joka huipentui yöhön oman kotikirkon lattialla.   Aloitimme jo alkuillasta, johon lapset olivat keksineet niin paljon ohjelmaa, että emme ehtineet kaikkea edes toteuttaa.   Lopuksi vietimme yhdessä messua, jossa lapset pitivät saarnan tärkeistä sanoista.   Siinä me olimme yhdessä alttarilla, lapset ja hieman isommat Kristuksen kasvojen