Saarnastuolin lattialta katsottuna
Istun saarnastuolissa ja naputtelen läppäriä otsalampun valossa. Kirkko on hiljentynyt tammikuiseen hämärään, johon tuovat valoa ainoastaan ulkona olevat valonheittimet. En istu täällä kuitenkaan hakemassa inspiraatiota sunnuntaiseen saarnavuorooni, vaan kuuntelen lattialta kuuluvaa hiljaista hengitystä. Vietämme muutaman aikuisen ja lapsen kanssa yötä omassa kotikirkossamme. Itse löysin nukkumapaikan saarnastuolin lattialta. Kaikki sai alkunsa kirkkoseikkailukerhon lasten ajatuksista: emmekö voisi nukkua yötä kirkossa? Kun aikuiset kuulivat ideasta, he innostuivat myös. Niinpä järjestimme aikuisille ja lapsille yhteisen kirkkoseikkailun, joka huipentui yöhön oman kotikirkon lattialla. Aloitimme jo alkuillasta, johon lapset olivat keksineet niin paljon ohjelmaa, että emme ehtineet kaikkea edes toteuttaa. Lopuksi vietimme yhdessä messua, jossa lapset pitivät saarnan tärkeistä sanoista. Siinä me olimme yhdessä alttarilla, lapset ja hieman isommat Kristuksen kasvojen