Kaivetaan Maria kaapista

Neljännen adventin aamuna kuljin kirkkoon mielessäni arkkipiispa Tapio Luoman haastattelu Helsingin sanomissa.  Kirkkoon tarvitaan lisää mystiikkaa ja lisää Jeesusta, arvioi arkkipiispa ja olin samaa mieltä.  Mietin, että sanan kirkosta on tullut sanomisen kirkko, jossa moraalikysymykset ovat ohittanet uskoon väistämättä kuuluvan mysteerin ja salaisuuden.  Jumalallisen mysteerin ihmettelyn sijasta äimistelemme usein toisiamme ja iskemme leimoja, joissa lukee liberaali, konservatiivi, lestadiolainen, kirkkouskovainen, karismaatikko tai mikä tahansa muu sellainen määritelmä, joka ei koske meitä itseämme.      

 Näissä aatoksissa puin sakastissa ylleni kasukan, vaikka koronan vuoksi emme tänäkään pyhänä viettäisi ehtoollista kirkon suljettujen ovien takana.  Ajattelen kuitenkin, että nimenomaan Facebook-striimauksissa kuvan välittämä sana ja symboliikka ovat tärkeitä.  Kun nettiyhteyden kautta osallistuva näkee vain sen, minkä kamera näyttää, on olennaista, että kirkossa kaikki on järjestyksessä: jumalanpalveluksen toimittajien eleet ovat harkittuja, alttarilla on kukkia, kynttilät palavat ja kirkko on muutenkin kaunistettu.  Ja kirkkomme neljännen adventin kasukka on kaunis, sillä siihen on kirjailtu Marian monogrammi ja hänen symbolinsa, valkoinen lilja.  On sääli, että juuri tämän kasukan voi pukea päälleen vain Marianpäivänä ja ehkä juuri neljäntenä adventtina, jolloin jouluun katsotaan Marian ja Joosefin silmin. 

Mietin, kuka voisi olla Mariaa sopivampi esikuva katsella uskoa juuri mysteerin näkökulmasta.  Ei kukaan.  Jostain syystä Maria on meille aina hieman vaikea hahmo, vaikka ei pitäisi olla.  Ortodoksit ja katolilaiset kristityt suhtautuvat häneen mutkattomasti, mutta me aina hieman arkailemme Marian edessä.  Johtuuko arkailu siitä pelosta, että Maria veisi liikaa tilaa Pojaltaan? Että alkaisimme palvoa ja ylistää Mariaa enemmän kuin Kristusta.  Kirkkomme seinällä on Jumalansynnyttäjän ikoni.  Näemme siinä, millaisella katseella Maria katsoo poikaansa.  Jos me katsoisimme sitä katsetta, katstta, jolla Maria katsoo poikaansa jouluyönä ja pitkäperjantaina, silloin me tietäisimme sydämessämme, että pelko on turha.  Maria katsoo omaa poikaansa kuin kuka tahansa äiti lastaan.  Ihmettelee ja iloitsee syntymän ihmeestä.  Suree ja itkee menetyksen ja kuoleman tuskaa.  Mutta samalla Maria näkee Jumalan lupausten ja profeettojen ennustusten täyttyneen joulun suuressa valon ja elämän juhlassa ja pitkäperjantain pimeydessä ja kuolemassa.  Maria ei ota kunniaa itselleen, vaan näkee katseellaan Jumalansa.  Marian kädet ojentavat Kristuksen maailmalle, meille kaikille. 

 Uskon, että tämä kirkko tarvitsee yhä enemmän Mariaa, koska maailma tarvitsee häntä.  Mariaa on syytä kuunnella, sillä kuka tuntisi Jeesuksen paremmin kuin hänen äitinsä Maria, joka on kantanut häntä sydämellään, kasvattanut ja kuunnellut, itkenyt ja iloinnut hänen vuokseen? Maria ei järkeile eikä moralisoi.  Jouluevankeliumissa kerrotaan, että Maria tutkisteli kaikkea.  Joissakin kielissä käytetään verbiä, jonka voisi suomentaa niin, että Maria aarteisti kaiken.  Maria siis katseli kaikkea sisäisillä silmillään eli mystiikan avulla.

Entäpä jos alkaisimme puhua enemmän myös Mariasta? Entäpä jos ottaisimme oppia häneltä, millaista on usko Kristukseen? Entäpä jos konkreettisena eleenä vahvistaisimme omaa luterilaista liturgista kalenteriamme palauttamalla kirkkovuoteen vaikkapa vain yhden Maria-juhlan? Sellainen voisi olla vaikkapa vanha Heinä-Maaria eli Marian käyntipäivä, jolla muistetaan Marian käyntiä Johannes Kastajan äidin Elisabetin luona.  Nimitys Heinä-Maaria johtuu siitä, että Suomessa Marian vierailun juhlaa on vietetty 2.7.  Katolisessa kalenterissa päivä on nykyisin 31.5.  Vietettäisiinpä juhlaa sitten kumpana päivänä hyvänsä tai vaikka niitä lähellä olevana sunnuntaina, kyseessä olisi symbolisesti yhtä päivää suurempi tapahtuma.  Tällainen hanke nimittäin varmasti nostaisi Marian yhdeksi tärkeäksi puheenaiheeksi kirkossamme.  Jos se lisäisi ymmärrystä ja kiinnostusta kirkon sisäiseen mystiikka-aarteistoon, olisi keskustelu palvelus tälle kirkolle ja uskollemme.  Samalla se olisi tietenkin hieno ekumeeninen keskustelunavaus ortodoksiseen ja katoliseen kirkkoon päin.